Aloitteita ja esityksiä

 

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän tekemiä aloitteita sekä muita aloitteita.
Voit lukea koko aloitteen napsauttamalla alleviivattua tekstiä.
 

Valtuusto 25.9.2017:
Liikenneympyrä Tampereentien ja Suosmeren-/Kirkkotien risteykseen.
(Ei vielä vastattu.)

Pöytäkirjat kaupungin kotisivuilla ainakin vuoden.
(Ei vielä vastattu.)
 

Valtuusto 8.5.2017:
Koulukujan ylittävän pyörä- ja jalankulkutien risteyksen liikennejärjestelyt.
(Vastattu 25.9.2017: Liikennemerkit asennetaan syksyn 2017 aikana ja näkemäesteenä ollutta pensasaitaa on jo leikattu.)
 

Valtuusto 30.1.2017:
Ulvilan sote-palvelut.
(Ei vielä vastattu.)
 

Valtuusto 26.9.2016:
Koulutuspoliittinen ohjelma päivitettävä mahdollisimman pian.
(Vastattu 30.1.2017: Ohjelma päivitetään vasta syksyllä 2017.)
 

Valtuusto 8.2.2016:
Varhaiskasvatuksesta.
(Vastattu 30.5.2016: Valtuuston enemmistö ei ollut aloitteemme kannalla.)
 

Valtuusto 10.11.2014:
Pappilanlammen lasku-uoman kunnostaminen.
(Vastattu 26.1.2015: Toteutetaan tulevina vuosina.)
 

Valtuusto 30.9.2013:
Energiajätteen kerääminen.
(Vastattu 11.11.2013: Energiajätettä ei kannata kerätä. Kerääminen on kallista ja sekajäte menee tälläkin hetkellä kokonaisuudessaan energiahyödynnettäväksi.)
 

Valtuusto 3.8.2013:
Avoimuus kuuluu demokratiaan ja hyvään hallintotapaan.
(Vastattu 11.11.2013: Kaupungin tietohallinto ei pysty suorittamaan valtuuston kokouksien taltiointia. Vastauksen mukaan taltiointi ei anna mitään sellaista lisäarvoa, joka vastaisi sen toteuttamisen edellyttämää lisäpanostusta laitehankintoihin ja henkilöstöresursseihin.)
 

Valtuusto 27.5.2013:
Pelastustie kuntoon ennen tietyötä.
(Vastattu 19.12.2013: Pelastusteistä tiedotetaan pelastuslaitokselle ja läheisille kiinteistöille.)

Valtuusto 15.4.2013:
Vanhusten tehostetun palveluasumisen yksikön toteuttaminen.
(Vastattu 27.5.2013: Tehostetun palveluasumisen lisäpaikkojen saaminen Ulvilaan otetaan esille valmisteltaessa Porin perusturvan yhteistoiminta-alueen Ulvilaa koskevaa palvelusuunnitelmaa vuodelle 2014. Sama vastaus koskee myös 14.11.2011, 29.8.2011 ja 15.11.2010 tehtyjä vastaavia aloitteita.)
 

Valtuusto 29.10.2012:
Koulutusta uuden kauden luottamushenkilöille.
(Vastattu 15.4.2013: Aloite on toteutunut. Koulutusta on jo järjestetty luottamushenkilöille, esittelijöille ja pöytäkirjanpitäjille.)

Valtuuston pöytäkirjan tarkastus.
(Vastattu 27.5.2013: Pöytäkirjan tarkastajien valinta tapahtuu entisen käytännön mukaisesti.)
 

Valtuusto 25.6.2012:
Neuvolapalvelut säilytettävä Harjunpäässä.
(Aloite palautettiin uudelleen valmisteltavaksi valtuustossa 14.12.2012.
Vastattu 27.1.2014: Enemmistö valtuustosta äänin 21-14 oli sitä mieltä, että päätösvalta on annettu Porin perusturvalautakunnalle, emmekä voi antaa edes lausuntoa asiasta vuonna 2014 tehtävään palvelukeskussuunnitelmaan.)

Liikenneympyrä valtatie 11:n ja Suosmerentien risteykseen.
(Vastattu 27.5.2013: Varsinais-Suomen ELY-keskus ei rakenna liikenneympyrää.)
 

Valtuusto 30.1.2012:
Kaupungin maksamat "sakkomaksut" valtiolle siitä, ettei ole aktivoinut pitkäaikaistyöttömiä.
(Aloite palautettiin uudelleen valmisteltavaksi valtuustossa 10.4.2012.
Vastattu 27.5.2013: Ulvila on päässyt kuntakokeiluun, jonka tavoite on pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen. Se kestää vuoden 2015 loppuun. Tätä varten on palkattu kuntakoordinaattori. Toimenpiteitä on aloitettu.)
 

Valtuusto 14.11.2011:
Vanhusten asumisyksikön perustaminen.
(Aloite palautettiin uudelleen valmisteltavaksi valtuustossa 28.5.2012.
Vastattu 27.5.2013: Vastaus yllä 15.4.2013 tehdyn aloitteen kohdalla.)
 

Valtuusto 29.8.2011:
Valtuuston päätöksiä on noudatettava ja vanhustyön kehittämisohjelman toimenpiteitä on toteutettava, mm. asumisyksikkö sote-keskuksen yhteyteen.
(Aloite palautettiin uudelleen valmisteltavaksi valtuustossa 28.5.2012.
Vastattu 27.5.2013: Vastaus yllä 15.4.2013 tehdyn aloitteen kohdalla.)
 

Valtuusto 15.11.2010:
Ravinto- ja puhtauspalveluyksikön perustaminen.
(Tekninen lautakunta antoi vastauksen aloitteeseen 16.6.2011.
Aloite palautettiin uudelleen valmisteltavaksi valtuustossa 28.5.2012.
Vastattu 27.5.2013: Yksikön perustamista valmistellaan parhaillaan ja se toteutunee.)

Vanhusten asumisyksikön perustaminen.
(Aloite palautettiin uudelleen valmisteltavaksi valtuustossa 28.5.2012.
Vastattu 27.5.2013: Vastaus yllä 15.4.2013 tehdyn aloitteen kohdalla.)
 

Valtuusto 25.5.2009:
Valtuustoaloitteiden käsittelyn nopeuttaminen.
(Vastattu 26.4.2010: Määräaika lisätään valtuuston työjärjestykseen sen päivityksen yhteydessä v. 2010 ja aloitteista vuosittain annettavassa luettelossa mainitaan myös keskeneräisten aloitteiden käsittelyvaihe. Ei ole päivitetty vuonna 2010 eikä myöhemminkään.)
 

Valtuusto 25.3.2009:
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää, että valtuuston puheenjohtajisto päättää yhdessä valtuuston kokoontumisajat sekä viikonpäivän, joka nyt on ollut sovittuna maanantaiksi.
(Vastattu 26.4.2010: Puheenjohtaja kutsuu kokoukset koolle. Puheenjohtajistolle ei annettu arvoa.)
 

Valtuusto 26.1.2009:
Pappilantien kevytväylän korotus SOTE-keskuksen ja Pappilanlammen palvelukeskuksen välillä olevan notkon (vanha jokiuoma) kohdalla.
(Vastattu 28.9.2009: Vuoden 2010 budjettiin sisällytetään koivukujan päällystäminen palvelukeskuksen ja Siltatien välillä. Siirtynyt investointiohjelmassa vuoteen 2013.)
 

Valtuusto 17.11.2008:
Uudistetaan seuraavat valtuustoaloitteet:
Kaupunginhallituksen ryhdyttävä välittömiin toimiin, että valtuuston päätöksiä noudatetaan sekä valtuuston hyväksymä "Vanhustyön kehittämisohjelma vuoteen 2017" toteutetaan ja päivitetään (19.11.2007).
Ulvilan kaupunki järjestää 75 vuotta täyttäneille ulvilalaisille maksuttoman Kaskelotin uimahallin ja kuntosalin käytön (28.4.2008).

(Vastaukset alla.)
 

Valtuusto 12.5.2008:
Ulvilan kaupunki luopuu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä hammashoidon maksujen korotuksista.
(Aloite ei ole toteutunut. Maksuja korotettiin.)
 

Valtuusto 28.4.2008:
Ulvilan kaupunki järjestää 75 vuotta täyttäneille ulvilalaisille maksuttoman Kaskelotin uimahallin ja kuntosalin käytön.
(Vastattu 26.4.2010: Yli 75-v. myönnetään 10 vapaalippua keväällä ja 10 syksyllä. Hallitus palautti asian vapaa-aikalautakunnalle 24.11.2008. Lautakunta antoi uuden vastauksen vasta 3.12.2009.)

Aikalisän ottaminen ja kattavan selvityksen tekeminen asiassa, joka koskee Mesikämmenen ja Ravanin lastensuojelulaitosten erityistä huolenpitoa tarvitsevien lasten sijoittamista kaupungin omiin oppilaitoksiin.
Vastattu vasta 16.11.2009, mutta aloite on toteutunut jo 11.8.2008.)
 

Valtuusto 3.3.2008:
Aloite energiansäästöohjelman laatimisesta.
(Vastattu 26.4.2010: Luvattiin tehdä v. 2010 aikana. Tekninen lautakunta antoi vastauksen 26.2.2009: energiansäästöohjelma laaditaan syksyllä 2009 ja sen yhteydessä laaditaan myös rakennusten kuntokartoitus. Muutaman kiinteistön (rakennuksen) kuntoselvitys- ja energiankulutustarkastelu on esitelty tekniselle lautakunnalle 20.1.2011.)
 

Valtuusto 14.12.2007:
Kaupunginhallitus perustaisi työryhmän miettimään ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä lasten ja nuorten pahoinvoinnin ehkäisemiseksi.
(Vastattu 11.4.2011: Työryhmänä toimii vuoden 2011 alussa perustettu nuorten ohjaus- ja palveluverkosto.)
 

Valtuusto 19.11.2007 (myös muita allekirjoittajia):
Kaupunginhallituksen ryhdyttävä välittömiin toimiin, että valtuuston päätöksiä noudatetaan sekä valtuuston hyväksymä "Vanhustyön kehittämisohjelma vuoteen 2017" toteutetaan ja päivitetään.
(Vastattu 11.12.2009: Nimetty vanhustenhuollon kehittämisohjelman päivitystyöryhmä.)
 

Valtuusto 15.10.2007:
Aloite 30 km/h nopeusrajoituksen asettamisesta Alamäentielle ryhmäperhepäiväkodin kohdalle.
(Aloite on toteutunut vain pieneltä osin. Tiepiiri ei alenna nopeusrajoitusta eikä aseta varoitusmerkkejä.)
 

Valtuusto 27.8.2007:
Kaskelottiin enemmän hyllyjä/koukkutilaa pyyhkeille.
(Aloite on toteutunut.)

Harjunpään Vasemmistoliiton (lisäksi 75 allekirjoittajaa) kuntalaisaloite elokuu 2007:
Harjunpään kaavateiden kunnostaminen.
(Aloitteeseen on vastattu, mutta investointiohjelmassa Vanhatien kunnostaminen on vasta vuonna 2013. Kunnostamista ei tehty v. 2013, vaan tekninen johtaja ja tekninen lautakunta siirsi sen vuoteen 2017. Kaupunginhallitus kuitenkin siirsi sen vuodelle 2015.)
 

Valtuusto 11.6.2007:
Liikenneympyrä valtatie 11:lle.
(Aloite ei ole toteutunut. Tiepiiri ei näe sitä tarpeelliseksi.)

Työryhmä lasten ja nuorten pahoinvoinnin ehkäisemiseksi.
(Vastattu 11.4.2011: Työryhmänä toimii vuoden 2011 alussa perustettu nuorten ohjaus- ja palveluverkosto.)
 

Valtuusto 29.5.2006:
Ryhmäperhepäiväkoti Harjunpäähän.
(Aloite on toteutunut.)
 

Valtuusto 16.12.2005:
Koulukiusaamiseen on puututtava.
(Aloite ei ole toteutunut. Valtuuston enemmistön mielestä ei ole ongelmia.)
 

Valtuusto 28.2.2005:
Harjunpään uuden kaava-alueen tontit laitettava ennakkomyyntiin.
(Aloite on toteutunut. Tonteista yli puolet on jo myyty ja alue rakentuu vauhdilla.)
 

Vasemmistoliiton Ulvilan kunnallisjärjestö ry   -   2017